Miehet

Eilen keskityin lähinnä äidin tunteisiin. Pakko laittaa sananen miehistä myös.
 Olemme mieheni kanssa aika erilaisia. Vastakohdat täydentää toisiaan, jaa-a... Vastakohdat on vastakohdat, ja silloin törmäyksiä tulee. Useasti en voi käsittää miksi hän ajattelee niin kuin ajattelee. Vai ajatteleeko hän ollenkaan?! Ja totta kai hän myös välillä kyseenalaistaa mun tapaa toimia.
 Se miksi yritän kovasti saada yhteistä lasta tuon väärinajattelijan;) kanssa, ei perusteluita tarvi. Tiedän hänen olevan hyvä isä.

 Hän on lämmin, hauska ja rakastava. Hän ei muista aina lohduttaa mua halaamalla, kun olen pahalla päällä, mutta hän muistaa olla tukenani, kun maailma on mua vastaan.
 Hän osaa ottaa rennosti eikä turhia hötkyile. Kun minä juoksen ympärinsä pää kolmantena jalkana, hän seisoo paikoillaan tuijotellen ympärillensä. Raivostuttavaa! Hän antaa hoitolastemme pukea rauhassa ilman hoputtamista, hän antaa heidän syödä jutustelun lomassa (minun mielestä jutellaan syömisen lomassa...) ja useat minun suurentelemani asiat on hänelle no mitä tuosta - asioita. Niin, huomaan sen saman sitten kun rauhotun.
 Hän innostuu kaikesta uudesta, mutta ei tuhlaile tai ryntää suinpäin mihin sattuu. Hän innostuu yhteisistä hankinnoista (odotan niin paljon yhteisiä vaunu- ym. ostoksia!) ja kokeilee välillä uusia harrastuksia. Hän varmasti tarjoaa lapsillemme paljon erilaisia kokemuksia - siis geokätköilyä uusien pleikkaripelien sijaan.
 Hän näkee asiat siltä toiselta puolelta, jolta minä en. Hän osaa kertoa asioiden toisen puolen ja avaa silmiäni laajemmalle. Se on tärkeä asia, kun on lapsi. Heidän kanssaan kun yksi näkökulma ei aina riitä. Onneksi hän on tässä asiassa kanssani. Hän auttaa minua rakentamaan yhdessä perheen, josta olen unelmoinut.

En vaihtais sekuntiakaan.