Lomalla mun iho meni taas ihan hirveään kuntoon, kun en käyttänyt kortisonirasvaa (ja söin maito- ja viljatuotteita). Nyt taas paluu arkeen, rasvoilla lotraamiseen ja rajoitettuun ruokavalioon. Heitin jo eilen uuniin kasvis-linssipaistoksen, että ei tänään tarvinnut nälkäisenä alkaa väsäämään. Tänään tein jälkkäriksi gluteenittomia vohveleita. Ne on niin helppoja ja niin hyviä! Nyt niistä riittää aamupalaksikin, kun en usko miehen syövän tietäessään niiden sisältävän esim. nokkosta. Se on niin kranttu:D
Aamuisin oon ravinnut ihoani sisältä käsin avokadoa sisältävällä pirtelöllä. Lisäksi oon laittanut banaanin ja puolukoita sekä jotain muita lisukkeita. Tänään laitoin seesamin- ja hampunsiemeniä, eilen maca-jauhetta ja nokkosta. Aina hetkittäin muistan raakapirtelöiden hienouden, ja teen niitä innoissani. Mutta viikon-parin jälkeen tulee raja vastaan. Mulla menee aika vaiheittain ruokahimot. Kesällä en pystynyt syömään hedelmiä, kun olin vetänyt niitä koko talven. Omenat ja tuoreananas on vieläkin inho-listalla. Mango ja banaani taas menee oikein hyvin. Ehkä keho itse tieää mitä tarvitsee. Mun keho kyllä tarvitsee huolestuttavat määrät sipsiä ja suklaata...
Tänään puhuttiin töissä - jep, päiväkodissa - nykyvillityksestä: lasten hoitoon tuominen, vaikka toinen vanhemmista olisi täysissä ruumiin ja sielun voimissa kotona. Syitä on monta ja olen valmis kumoamaan niistä 89%.
"Lapsi tarvitsee virikkeitä". No se saa niitä ihan riittävästi kotona puuhaillessaan vanhempiensa ja sisarustensa kanssa ihan arkisia juttuja. Tällaisia ovat esim. ulkoilu, värittäminen, siivoilu, lauta- ja palapelit, muovailu, ruuanlaitto ja leikkiminen. Aina lapsi ei tarvitse leikkeihinsä ja peleihinsä aikuista. Tylsistyminen kasvattaa mielikuvitusta: mitä minä haluaisin tehdä ja miten? Näitä taitoja on hyvä harjoitella lapsesta asti. Kaikille kun maailma ei tule vastaan valmiina.
"Äiti on parempi äiti lapsille, kun saa välillä omaa aikaa". Joo, hyvin mahdollista monen kohdalla. Hengähdystauko virkistää. Mitäs jos päiväkotien henkilökunnan sijaan isä, isovanhemmat, kummit tai esim. MLL:än lastenhoitajat toimisivat ammoina? Myös avoin päiväkoti on hyvä! Se olisi lapselle helpompaa. Päivähoitopäivä on lapsen työpäivä, vaikka siellä "vain" leikittäisiin. Lapsi joutuu moneen haastavaan sosiaaliseen tilanteeseen jo muutaman tunnin aikana toisten lasten ja aikuisten kanssa, mitkä väsyttävät lasta. Turha pientä lasta alatistaa niille liiaksi.
"Ollaan maksettu 15 päivästä, joten tuodaan nyt sitten loppuviikko joka päivä": MITÄH??! Tuskin tätä tarvitsee enempää avata. Kyllä sitä rahaa laitetaan turhempaankin, kuin käyttämättä jätettyihin päivähoitopäiviin.
"Lapsi oppii sosiaalisia taitoja". Alle kolmevuotias ei opi mitään sellaisia sosiaalisia taitoja päiväkodissa, joita ei oppisi omassa kodissaan vanhemmiltaan. Vanhemmat on se tärkein kasvatusvaikuttaja. Jos kotona lyödään, ei pyydetä anteeksi tai puhutaan rumasti toiselle, ei me paljon voida päivähoidossa tilannetta korjata. Pieni lapsi oppii joko taistelemaan huomiostaan isossa ryhmässä tai vetäytymään syrjään. Hän ei saa tarpeeksi turvallisen ja tutun aikuisen huomiota, jota sen ikäinen tarvitsee. Sen ikäisten leikki on vielä pitkälti rinnakkaisleikkiä: eivät sen ikäiset lapset rakenna ja vie leikkiä eteenpäin yhdessä, he keskittyvät itseensä. Leikkikaverit on tärkeitä pienestä pitäen, mutta niitä on muuallakin kuin päivähoidossa: tuttavaperheet, sukulaiset, kerhot ym. Nykyään on jo fakta, että isoissa ryhmissä lisääntyy keskittymisvaikeudet ja tarkkaavaisuuden ylläpitämisen ongelmat. Ihan vain siksi, koska koko ajan on hälinää ympärillä. Lapsi ei opi keskittymään pitkään yhteen asiaan, vaan lähtee helposti seikkailemaan leikistä ja tekemisestä toiseen.
Nykyisin ei enää "käytetä" samaan malliin sukulaisia ja ystäviä. Heidän luokse ei mennä leikkimään eikä heiltä pyydetä hoitoapua. Ei viitsitä vaivata... Meille mieheni kanssa tärkein kummien kriteeri on se, että voimme ilman huolta ja tunnontuskia pyytää heitä silloin tällöin hoitamaan lastamme, omaa kummilastaan.
Ymmärrän sen, jos ei ole tukiverkostoa ja yh-vanhempi haluaa lepohetken tai pariskunta tunnin yhteistä lapsetonta aikaa. Mutta niitä vaihtoehtoja on muitakin, kuin monen lapsen ja aikuisen päiväkotiryhmä useasti viikossa monta tuntia kerrallaan. Ihailen muutamaa perhettä joissa on monta lasta: silti he ottavat sisarustensa lapsia hoitoon vuoretellen. Tällöin lapsiluku nousee yli kemmeneen yhden katon alla. Ja mitäs se haittaisi, lapsilla on kavereita ja he rakentavat ihania muistoja serkkujensa kanssa.
Minä en ole ollut päivähoidossa. Äiti ja mumma on hoitanut minua ja sisaruksiani. Olen käynyt kerhoissa ja serkkujeni luona. Miten ikimuistoisia onkaan kyläilyt vanhempieni mukana toisissa lapsiperheissä! Ei tarvittu päiväkotia luomaan virikkeitä tai sosiaalistamaan. Tarvittiin vain normaalia elämää, arjen riemuja ja tylsyyttä, ja vanhemmat jotka ymmärsivät tavallisen perhe-elämän riittävän.
Taas on ollut kova kiire päivästä toiseen. Viikko sitten olin ystäväni luona vierailulla satojen kilometrien päässä. Junamatka kesti noin viisi tuntia, ja maksoi yli 120 euroa!! Halvempaa olisi mennä laivalla Tallinnaan, kun junalla toiselle puolelle Suomea. Ikävä opiskelija-alennusta :/
Mun reissu oli erittäin onnistunut! Meillä oli niin mukavaa yhdessä. Kävimme perjantaina hieman viihteellä ja silti jaksoimme lauantaina kierrellä kaupungilla. Mulla ei ollut hirveästi rahaa tuhlattavana, joten ostin vain pikku juttuja (esim pikkarit:D). Näemme vain pari kertaa vuodessa ja emme juuri soittele, joten juttua riitti. En tiedä miksi olemme niin hyvät kaverit, vaikka olemme todella erilaiset. Meillä on kuitenkin perus arvot ja näkemykset samanlaiset, ehkä se auttaa tässä suhteessa.
Mä niin tykkään tuosta Adidaksen takista, mutta en oo juuri osannut sitä käyttää. Kun lähdettiin yöelämään, ystäväni kysyi "laitatko siis ton takin..?". Hahaa, ei hyvä valinta ilmeisesti hänen mielestään.
Takaisinpäin junamatka tihkaisi. Ensimmäinen juna oli myöhässä 25 minuuttia, joten en ehtinyt jatkoyhteyteen. Sain kuitenkin seuraavalla asemalla uudet paikkaliput kahteen jatkojunaan ja 7 euron arvoisen lipukkeen, jolla sain ostaa evästä R-kioskilta. Pieni korvaus, mutta teki kyllä mielelleni hyvää! Ja virkailija kyseisellä asemalla oli oikein mukava, kiitos hänellekin!
Tämä viikko on ollut kiireinen. Vanhempani olivat tiistaina kylässä, joten maanantain töiden jälkeinen aika meni leipoen ja ratsastukseen. Tiistaina suoraan koulutuksesta tallille ja kiireellä kotiin, jossa jo isä ja mumma odotti. Keskiviikkona oli hieman rauhallisempi päivä, koska pääsin jo kahden maissa kotiin ja ei ollut muuta menoa kuin ratsastus. Mieheni tuli mukaan ja ratsasti kanssa hieman; kyllä se alkaa sujumaan!
Perjantaina annoin hepalle vapaapäivän, koska pääsin töistä vasta neljältä ja menimme illalla ystäväpariskunnan luokse. He ovat juuri muuttaneet yhteen, emmekä olleet aikaisemmin käyneet heillä. Ilta meni kuin siivillä ja jatkoin mieheni kanssa vielä baariin. Mukava ilta oli! Kyllä mun mies vaan on hyvää seuraa:)
Eilinen meni aikalailla sumussa, kun ehdin nukkua 4,5 tuntia, ennen kuin koirat vaativat aamulenkkiä. Lojuin aamupäivän sängyssä lukien ennen kuin mieheni nousi ja lähdimme hänen äitinsä luokse. Kävimme myös kummityttöä moikkaamassa ja ihastelemassa hänen kehittynyttä puhettaan. Pian neito täyttää kaksi vuotta... Mahtavassa iässä siis!
Meille on tulossa lomamatka, joten kiirettä piisaa taas lähipäivinä. Mukava päästä kunnolla rentoutumaan ja irti arjesta.Pieni irtiotto piristää kummasti:)
Toisaalta olisin ehtinyt tänään tallille, mutta päätin eilen pitää vapaapäivän, koska sitten en olisi muuta ehtinyt. Hyvä niin, koska selkäkipu alkoi taas olla hirveä ja nousi niskojen kautta päähän asti. Pieni ihme tapahtui ja sain ensimmäiseltä hierojalta, jonka sain kiinni, ajan täksi päiväksi! Siis yleensä eka vapaa hieronta-aika menee viikon päähän.
Oli niin ihanaa olla hierottavana. Kyllähän se vähän koskee, kun on paikat jumissa, mutta silti rentouttaa ihanasti. Nyt jää tältä päivältä kaikki mitä olin suunnitellut: kahvakuulatreeni, lattioiden pesu, koirien kanssa lenkkeily... Saan vain olla,luvan kanssa! huomenna sitten hieman puurtamista, kyllähän varsinkin kotityöt odottaa.
